lauantai 12. marraskuuta 2011

Pennut lähtivät maailmalle

Nyt on meillä oudon rauhallista. Kaikki pennut ovat lähteneet valloittamaan maailmaa. Nania ja Elvis lähtivät Satakunnan suunnalle ja Eemeli jäi Helsinkiin asustelemaan.Uusien omistajien kertomana kaikki pennut ovat reippaasti tutustuneet koteihinsa.

Onnea uusiin koteihin. Elämässänne tapahtuu nyt paljon, elätte jännittäviä aikoja. Jään innolla seuraamaan pentujen kasvua ja kehitystä.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Ykä etsii kotia

Pennut ovat ensi viikolla luovutusiässä, 8 viikkoa vanhoja. Ruskea-valkoinen urospentu Ykä (kuvassa) etsii kotia. Ota yhteyttä puh: 0400-976786, jos russelinpentu kiinnostaa.

Pennut kävivät tällä viikolla eläinlääkärin tarkastuksessa. Kuulo testattiin( kaikki kuulevat normaalisti) ja pennut mikrosirutettiin.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Luiden maistelua

Tänään pennut saivat maistaa ekan kerran luita.




Ulkoiltiin myös ....







Ulkona leikkimässä

Eilen pennut pääsivät ystäväperheen pihalle leikkimään.






Papu alkaa pikkuhiljaa vieroittamaan pentuja maidon juonnista.Elvis (ent.Myrsky) on haastanut mammaa haukkumalla leikkisästi että miksi en saa nyt tulla luoksesi.Nania jopa esitti eilen nukkuvaa Papun vieressä ja hetken päästä käveli Papun selän takaa nisille. Mamma oli kuitenkin tiukkana, että ei enää tulla niiden "naskalihampaiden" kanssa puremaan mua.Kiinteää ruokaa pennut ovat syöneet jo useamman viikon. Ensi viikolla on pentujen eläinlääkärintarkastus ja samalla pennut tunnistusmerkitään, kuulo tarkistetaan ja otetaan näyte pennuista  isyyden selvittämiseksi.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Ulkona leikkimässä

Tänään pennuilla oli ihmeteltävää. Ensin automatka, joka meni hyvin ja sen jälkeen pennut pääsivät pihalle haistelemaan ja saivat monenlaisia ärsykkeitä ulkoilmasta.

Ykä ihmettelee, että mitä nämä ovat?
Nania vauhdissa
Maitoa välillä niin jaksaa leikkiä
Täältä mahtuu alitse
Hmm.. mitäs täältä löytyy

Papun ja Myrskyn suloinen katsekontakti


Etsin sijoituskotia Ykälle Uudenmaan alueelta.Jos olet kiinnostunut, niin ota yhteyttä: ssuutari@hotmail.com.